10.14.2012

Jumbo

Eilen oli Tuulin keikka Jumbossa klo. 14. Tuuli lauloi biisit Kotibileet, Katupölyä, Paljon Onnea Vaan, Salaisuudet ja Valkoinen todella hyvin. Törmäsimme kaverini kanssa vahingossa Tuulin toiseen taustatanssijaan, joka oli hyvin ystävällinen ja ymmärtäväinen. Eli hyvä fiilis jäi :)









10.08.2012

Te kysyitte, Tuuli vastasi


Kuinka pääsit musiikkialalle?

– The Rasmuksen pojat olivat tehneet biisejä nuorelle artistille. Warner Music kuuli poikien tekemiä biisejä ja innostuivat heti. Pääsin tekemään albumia ammattilaisten kanssa ja siitä kaikki on lähtenyt etenemään. 

Voisitko ystävystyä fanin kanssa?

– Ei se ole ihan täysin vieras ajatus, mutta totta kai oletuksena on, ettei ystävyys perustu mihinkään muuhun kuin siihen itse kaveruuteen. 

Mistä saat ideoita ja inspiraatiota esiintymislookiisi?

– Tykkään käyttää värejä, etenkin silloin, kun esiinnyn ja olen julkisuudessa. Yhdistelen asuja usein niin, että asussa olisi muutamia eri värejä, jotka sopivat yhteen. :) Ideoita saan melkein mistä vain; saatan nähdä jollakin toisella jotakin hauskaa päällä ja otan siitä inspiraatiota omaan pukeutumiseen tai sitten saatan nähdä vaikkapa jossakin mallistossa tai esimerkiksi netissä hauskoja vaatteita, joista otan ideoita asukokonaisuuteen. 

Mistä ostat yleensä vaatteesi?

– Olen ostanut paljon vaatteita ihan peruskaupoista. Farkkuja ja legginssejä ostan usein ihan tavallisista vaatekaupoista. Yritän etsiä vaatteita myös niin, ettei kaikilla ole täysin samoja vaatteita kuin minulla. Tykkään paljon Outfittersin vaatteista :) 

Mikä on mielestäsi paras biisi levyltäsi?

– Mulla ei sinänsä ole tiettyä lempparia, mutta ehkä Paljon onnea vaan ja Valkoinen on ne lempparibiisit. Myös Enää ei oo kiire -kappale on yks mun suosikeista. Kyseisen biisin esitän 17.11. Syksyn Sävelessä. 

Tiesitkö ennen julkaisua, että Salaisuudet-musiikkivideoon oli aikalailla matkittu PonPonPon-kappaleen videosta?

– Tarkoitus oli periaatteessa ottaa vain ideaa ja inspiraatiota kyseisestä videosta. Se kuitenkin herätti paljon keskustelua matkimisesta ja kyllähän videoissa on samoja piirteitä! 

Näetkö itsesi laulajana 18-vuotiaana?

– Toivon, että musaura kestää siihen asti. Pyrin tekemään mahdollisimman hyvää musiikkia ja yritän koko ajan kehittyä. Toivon, että olen vielä pitkään laulaja, koska tää on kuitenkin mun haaveammatti ollut aina. 

Mitä teet vapaa-ajalla?


- Vapaa-ajalla käyn musiikkiteatterissa, tanssin, laulan, soitan pianoa, olen kavereiden kanssa ja olen ulkona. 

Mitä artisteja kuuntelet itse?

– Tällä hetkellä idolini on Adam Lambert, mutta kuuntelen paljon eri artisteja, esimerkiksi Carly Rae Jepseniä ja Justin Bieberiä olen kuunnellut juuri nyt tosi paljon. Lemppariartistit ja –bändit kyllä vaihtelee paljon, kun niin paljon tulee uusia, hyviä biisejä, mutta tällä hetkellä noi. 

Onko kouluelämä muuttunut paljon?

– Totta kai se jonkun verran on muuttunut. Kun olen koulussa, useat katsovat minua, kun esimerkiksi liikun käytävillä. Ja, he katsovat minua eri tavalla kuin muita oppilaita. Ja, nimmarinpyytäjiä on ollut _todella_ paljon, etenkin nyt kun menin yläasteelle. Mutta, muuten koulupäivät ovat ihan normaaleja, niin kuin ennenkin. 

Kuinka pitkä olet?

– Olen noin 166 cm pitkä :) 

Mitä mieltä olet Robinista? Lempiväri? Lempiruoka?

– Robin on ihan hyvä laulaja ja on ihan mukavaa, kun meitä on nyt kaksi! Ja, lempivärikin vaihtelee paljon, mutta ehkä vaaleansininen tällä hetkellä!! Ja, lempiruokiakin on paljon, mutta ehkä intialainen ruoka on tällä hetkellä se suosikkiruoka! :) 

Onko vaikea pysyä poissa netistä lukemassa musiikkisi liittyviä kommentteja? 

– No, varsinkin alussa halusi tietää, minkälaista kommenttia video ja itse biisi herättää. On suositeltavaa, ettei niitä kommentteja lue, mutta alussa olin kiinnostunut, mitä palautetta kappale saa. Tiedän, ettei musiikkini ole kaikkien makuun, ja että netissä kirjoitetaan kritiikkiä kovemmallakin sävyllä. Eikä se haittaa, mielipide on jokaisella oma! 

Kuinka paljon sait vaikuttaa albumisi sisältöön?

– Sain vaikuttaa sen verran, mitä oli tarpeen. Sain sanoa mielipiteitäni ja myös omia ideoita biiseihin. Luotin kuitenkin ammattilaisiin, enkä tyrmännyt uusia ideoita heti, jos se aluksi tuntui vieraalta. Tällaisia tilanteita ei kuitenkaan muistaakseni juurikaan ollut!